tiistai 5. toukokuuta 2015

Päivitystä



Paljon on taas tapahtunut, eikä sivut ole pysyneet alkuunkaan mukana. 

Staabi on tehnyt ennakotehtäviä ja muna on seikkaillut ympäri Vammalaa. Kuvia näkee facebookissa. Lisäksi on valmistumassa todella hieno laavu-postilaatikko. Kuvia ilmestyy varmasti, kunhan laavu valmistuu. 
Ei, kylmälaukku ei ollut Hessun maskotti

Vanhempainiltaa vietettiin 26.4. Karkun srk-talolla. Paikalla oli mukavasti vanhempia ja olikin hienoa nähdä teidät kaikki! Seuraavan kerran näemme porukalla 6.6. toisen Raukee-meetingin muodossa. Salmin leirikeskuksessa Suodenniemellä saamme kuulla ainakin telttajakoa ja leirivartioiden kokoonpanoa. Toivottavasti pääsemme myöskin tutustumaan Jamboretten ohjelmaan.

Vanhempainillassa oli isoimpina asioina alustava varusteluettelo sekä säännöt. Molemmat löytyy Raukeen nettisivuilta. Säännöt eivät tule muuttumaan, mutta kasseja ei kannata ihan vielä pakata varusteluettelon mukaisesti.

Talkoita on tehty todella hyvin ja leirin hintaa onkin saatu alennettua erinomaisesti. Vielä olisi kuitenkin muutama talkoo ennen heinäkuuta suoritettavana. Talkootiimi laittaa spostia talkoista, kunhan itse saavat asioita selvitettyä. Tarkkailkaa siis spostia ja nettisivujen talkoo-välilehteä. Nyt kannattaa kuitenkin mainostaa kaikille tutuille kesän parhaita lättyjä. Niitähän saa tietenkin Kutalan Kasinolta perjantain kylätorin aikaan. Kannattaa lähteä kauempaakin.

Jokaiselle lähtijälle teetetään uniikki 40 kappaleen erä Raukee-reissuvihkoja. Vihkoihin tulee laulunsanoja, matkabingoa ynnä muuta tekemistä sekä henkilöiden/yritysten mainoksia, jotka mahdollistavat osaltaan matkamme. Jos tiedät ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet sponsoroimaan matkaamme näkyvyyttä vastaan, niin otahan yhteyttä Suviin. Lisäksi Suvi kuulee mielellään ideoita, mitä reissuvihon sivuilta tulisi löytyä.

Talkootiimin Niko

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Heippa, matkavihkoideoiden lisäksi olisi todella kiva saada ideoita vierailupäivälle. Vierailupäivänä kierrellään tutustumassa muihin savuihin ja ollaan vuorollaan omassa savussa selostamassa meidän savun juttuja. Aiemmin on ollut esim. jotain karkkia maisteltavissa ja esim. letkajenkkaa on menty. Nyt ois kiva uudistaa hommaa teeman:hullut suomalaiset avulla. Mitä tuo "hullut suomalaiset" pitää sisällään on vielä hakusessa. Kerro rohkeasti hullultakin kuulostavat ideat :P

    VastaaPoista