keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

21.7. Ruotsi


Heräsimme aamulla laivan hyteistä ehkä hieman unisina. Kyllä me nukuimme, mutta kuinka paljon...? Söimme runsaan aamupalan laivan buffetista ja laivan saavuttua satamaan siirryimme bussiin.

Pieni Tukholma-katselmus ja istumaurakka voi alkaa. Pidimme Nyköpingissä tauon ja pian sen jälkeen vaihdoimme moottoritieltä "maisemareitille", johon kuului myös lauttaylitys. Västervikin keskustassa oli vapaata kuljeskelua lounastauon jälkeen.

Vielä viimeinen ajomatka ja olimme Kalmarissa. Teltat ja perunateatteri pystyyn, sitten pieni lekkituokio "pomppupatjalla" ja putkessa. Ruokana oli perunamuusia ja lihapullia. Niiden jälkeen oli hyvä pitää hauskaa leikkien (lapsettaa!) ja ihmetellä ruotsalaisia toimintatapoja (meduusojen heittely yms.). Horisontissa näkyin Ruotsin pisin silta ja ruotsalaisduo soitti musiikkia. Ruotsalaiset soittivatkin sitten iltaan asti ja teltoissa nukkumaan menossa oleva porukka toivoi, että "olisivat jo lopettaneet, toiset eivät saa nukkua aamulla pitkään!". Lopulta ruotsalaiset lopettivat ja saimme nukkua.

-Paula



Aamu alkoi aikaisella herätyksellä. Kuudelta Suomen aikaa, kuuden tunnin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen, lähdimme nauttimaan aamupalaa. Aamupalan jälkeen kokosimme tavarat hyteistä ja suoritimme maihinnousun.

Pienen Tukholma-kiertoajelun jälkeen lähdimme kohti päivän määränpäätä, Kalmaria. Matkalla pidimme muutaman pienemmän tauon sekä pitkän lounastauon Västervikissä.

Leirintäalueelle päästyämme ruoka- ja tiskivartio alkoi perunateatteriin muiden pystyttäessä telttoja. Syönnin jälkeen oli hyvää aikaa suihkuun ja matkakavereihin tutustumiseen. Telttoihin päästiin hyvissä ajoin, mutta nukahtaminen taisi kestää, ellei ollut pakannut korvatulppia mukaan, nimittäin paikallinen trubaduuri esitteli soittotaitojaa.

-Niko


1 kommentti:

  1. Voih, ei tällaista saisi ollenkaan seurata. Tässä alkaa töiden lomasta kummasti tehdä mieli sinne kun noita kuvia katselee. Näyttää niin hauskalta. Pitäkäähän hauskaa! niin yritän sitten elää blogin kautta :D

    VastaaPoista