perjantai 31. heinäkuuta 2015

28.7. Traililla leirillä

Heräsimme aamulla puoli yhdeksän aikoihin sateen kauniiseen ropinaan. Aamutoimet sujuivat jo tuttujen tapojen mukaisesti ja aamupäivän aktiviteetit alkoivat kello 10. Vaihtoehtoja oli kolme: esterata, Jacobin tikkaat ja alkukantainen kokkaus.


Esterata sisälsi mm. riippuköysiä, vaijerilaskuja esteiden ylitystä ja alitusta. Jacobin tikkaat olivat haastavat, sillä se oli erilaista (googlettakaa Jacon'x ladders). Lisäksi aktiviteettiin kuului jousiammuntaa ja vaijerilaskua. Kokkaukseen menneistä kukaan ei ehtinyt paikalle.


Puolenpäivän aikoihin tultiin savuun syömään "koottuja teoksia", joita keittiö oli ansiokkaasti valmistanut suurimmaksi osaksi "omista ruuistaan", sillä karu fakta on, että kekseillä ja ja kakunpaloilla ei pitkälle pärjää. Ehkä ne sopivat englantilaisten teehetkiin, mutta suomalaisten ruokakulttuuriin toinen lämmin ruoka olisi tarpeellinen.


Iltapäivän aktiiteetit olivat erilaisia, kuin aamupäivän esim. rakennettiin puun pätkistä pallo, jota piti vierittää tietty matka. Suomalaiset olivat kuulemma ensimmäisiä koko leiriltä, jotka olivat saaneet sen valmiiksi. Tasaisen maan pelit olivat yksi aktiviteeteista ja se oli kaikista mielenkiintoisin sukkapaineineen ja kilpikonnakisoineen. Lisäksi aktiviteetteina oli lautan rakentelua sekä katapultin kokoamista.

Neljän jälkeen oli vapaa-aikaa kuuteen saakka, jolloinka syötiin minkä jälkeen yhdeksältä pidettiin iltapalaveri ja iltapala. Halukkaat saivat sen jälkeen lähteä Mokkie-kahvilassa pidettävään discoon ja palata yhteentoista mennessä nukkumaan.

 -Enni & Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti